~Katsojat~

~Translate~

maanantai 19. elokuuta 2013

Diorskin Forever -meikkivoide

Heippa hei kaikille! En olekaan vähään aikaan kirjoitellut blogiini, sillä olen pitänyt ns. "kesä tauon", mutta nyt kun arkikin on alkanut, niin päätin ryhtyä jälleen kirjoittamaan blogiani.

Eli eikuin asiaan....minulla on tähän aluksi ilmoitus asiaa, sillä myynnissä olisi Diorin meikkivoide minkä saisi ostettua minulta postienakkon kautta kohtuu hintaan.


”Sulautuu yhteen ihon kanssa tehden samettisen ja virheettömän tuloksen. Nopea ja helppo levittää, pysyy kasvoilla muuttumattomana."


( Pääset lukemaan muiden käyttökokemukset tuotteesta klikkaamalla tästä.)



Ostin hiljattain itselleni tämän kyseisen meikkivoiteen, sillä käyttämäni meikkivoide oli päässyt loppumaan. Kaipasin myös vaihtelua, sillä olen sellaista sorttia kuka ei tohdi pysytellä yhdessä tutussa turvallisessa tuotteessa vaan kokeilen ohella muitakin.


Dior Forever Meikkivoiteen normaali hinta on 56,50 €, mutta myyn voiteen kuitenkin verottomaan hintaan eli 45,56 €.
Kauneusliikkeen myyjä sanoi voiteen olevan peittävä, sillä kerroin ihoni olevan ongelmaihoinen, joten peitettävää silloin tällöin on. Voide on nestemäistä ja paksuhkoa. Tämä kuitenkin levittyy iholle tasaisesti peittäen kaikki ihon ongelmakohdat tekemättä ihosta "maskimaisen" vaan pyrkii luonnollisuuteen.
Itse asiassa pelkäsin meikkivoiteen tekevän kasvoistani "pakkeli sössöä" kun tämän luvattiin olevan peittävää, mutta päinvastoin. Voidetta jopa saattoi lisätä pari ohutta kerrosta tarvittaessa lisää ja silti näytti luonnolliselta. 


Pumppupullo on arjen pikkuluksusta tuubimeikkivoiteisiin tottuneelle.
Miksi sitten annan niin täydellisen voiteen pois? No, voide ei kuitenkaan sopinut täysin minun kasvoihini ja syitä on kaksi. Ihoni on hyvin kuiva ja senpä takia joudun laittamaan "litroittain" rasvaa kasvoihini aina ennen voiteen levittämistä, mutta tämä ei kuitenkaan auttanut tämän meikkivoiteen kanssa. Vaikka rasvasinkin ihoni, niin silti voiteen laitettua ihoni näytti kuivalta. Suosittelenkin Foreveria kaikille niille ketkä omistavat normaalin/rasvaisen ihon. Kyseisille ihotyypeille voide on kuin luotu.


Tämän voiteen väri on 020 -Beige Clair/Light Beige ja tämä on liian vaalea kasvoilleni ja se onkin toinen syy siihen miksi tämä kyseinen meikkivoide ei valitettavasti sovi minulle.




Olen käyttänyt kyseistä Diorin Forever meikkivoidetta vain kerran (pari pumppu painellusta), joten voide on kuin uusi pakkauksineen ja ohjeineen.

Jasmin