~Katsojat~

~Translate~

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanuuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanuuna. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2013

~Asukokonaisuus N° 15~


Tuttu bleiseri on päässyt jälleen mukaan asuuni. Tällä kertaa vain vähän erilainen paita ylläni. Elikkä päälläni on musta klassisen värinen bleiseri mikä on minusta kivan näköinen, sillä bleiserissä on olkapäissä rypytykset sekä olkatoppaukset mitkä tekevätkin asusta ns. enemmän juhlavamman ja samoin tietysti paljon naisellisimman näköinen. Rypytykset olkapäissä saavat myös olkapäät näyttämään vähän suuremmilta ja se tuo enemmän ryhdikkyyttä olemukseen.
Päälläni on myös muuten vaaleanpunainen perus t-paita, mutta yläosassa oleva pitsi reunus tekee asuta paljon mielenkiintoisemman ja minusta hyvinkin kauniin näköisen. Musta pitsi reunus myöskin menee hyvin yhteen mustan bleiserin kanssa.

Tähän asuun ei välttämättä tarvitse lisätä minkäänlaista kaulakorua kun itse pitsireunukset ovat juuri se koru, sillä se on kaunis ja myös asun kiintopiste. Vaaleanpunainen väri tuo taas vähän väriä ja ilmettä muuten niin tummaan ja sekä klassiseen asuun.

Sitten jalkaan vain tiukat jalkoja myötäilevät farkut taikka jegginsit, mitä nyt kukin tykkääkin käyttää. Itselläni on kuvassa päällä korkeavyötäröiset jegginsit, sillä nehän ovat joustavaa kangasta ja täten ne ovat todella mukavat päällä, niissä on helppo liikkua ja eivätkä ne kiristä epämukavasti. Senpä takia housuissa jegginsit ovat minun suosikki valintani.

Asusteeksi voi lisätä kasa rannekoruja sekä mieleisensä laukun. Itse valitsin laukun mikä on minusta hauskan mallinen ns. laatikon mallinen ja pidän juuri tämän laisista laukusta. Minulla onkin suunnitelmissa ostaa H&M:stä musta laukku mikä on juuri tämän mallinen. Laukku maksaa noin 30 euroa ja haluan sen todella itselleni, niin ihana kuin se onkin.

Blaiseri~ Kanuuna


Otin vielä kuvia asuta ilman bleiseriä, jotta näkee minkä näköinen paita on ja samoin koko asukin saa aivan uuden ilmeen ja näyttää täysin erilaiselta ilman takkia. Näin voisin kulkea jonakin kauniina ja lämpimänä kesäisenä päivänä ja kun iskee kylmyys voin lisätä bleiserin ylleni.

T-paita~ H&M

Jegginsit~ Cubus

Asusteet:
Laukku~ Kanuuna
Korut~ Kanuuna

Tässä oli sitten tämän kertainen asukokonaisuus. Minkähän näköinen seuraavaa asukokonaisuus mahtaa näyttää. Se jää nähtäväksi… Siihen asti hyvää loppu iltaa kaikille! (-:


Jasmin


                                                                                       

lauantai 9. maaliskuuta 2013

~Asukokonaisuus N° 12~


Asussa olevat housut ja paita ovat aika neutraaleja värejä eivätkä päällekäyviä, mutta yllään nahkatakki tuo asuun särmikkyyttä ns. rock tunnetta, potkua asuun ja mustahan onkin hyvin helppo väri yhdistää vaikka minkä muun värin kanssa, joten siinä mielessä musta on helppo väri valita vaikka minkä asun rinnalle tuomaan asuun asennetta.
Kuitenkin, jos lisää asuunsa ns. liikaa mustaa väriä, niin asusta saattaa tulla hyvinkin synkkä ja ehkäpä vähän tylsä, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että on ihmisiä jotka pitävät erityisesti mustasta.
Housut~ Cubus (20e)
Takki~ Kanuuna (5e)
Paita~ H&M
Korvakorut~ Glitter




Jasmin Guessous

***

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

~Asukokonaisuus N° 11~


Tästä asuyhdistelmästä minulle tulee aina jostain syystä mieleen ”toimisto virkailija”, sellainen hyvin naisellinen ja hienostunut, joka on töissä jossain hyvin kuuluisassa paikassa ja tämän myötä on hyvin menestynyt urallaan, aika huvittavaa kyllä, mutta näin se on aina ollut.

Asuon kuitenkin hienostuneen naisen unelma kuka pitää hieman myös ”toimisto”lookista.

Pusero~ Kanuuna
Hame~ Vila
Laukku~~ Kanuuna
Korvakorut


Jasmin Guessous
***


maanantai 25. helmikuuta 2013

~Asukokonaisuus N° 7~


Tämä asu on lämmin!
Niin kuin huomaa, sillä villapusero lämmittää mukavasti. Villapusero on iso ja hyvin pussimainen, mutta kun vyötärölle lisää vyön se tuo muotoa ja tekee asusta naisellisen ja samalla tyylikkään.
Isot näyttävät korut sopivat hyvin juuri erilaisiin villapuseroihin/paitoihin. Itse valitsin oranssin värisen näyttävän korun ja siihen saman värisiä rannekoruja.
Lisäsin asusteeseen myös käsilaukun ja kun laukussa on vihreää, niin lisäsin myös rannekorun, mikä on saman värinen laukun kanssa, jotta laukulla olisi joku minkä kanssa se sopisi yhteen eikä olisi yksin erillään.
Kun tässä kokonaisuudessa on näin paljon koruja ja muita asusteita, niin silloin ei kannata lisätä näyttäviä korvakoruja jottei näyttäisi siltä, että olisi survottu paljon tavaraa yhteen ihmiseen eli, jos haluaa kuitenkin käyttää korvakoruja, niin kannattaa valita pienet ei huomiota herättävät.
Villapusero+vyö~ Kanuuna
Toppi~ Gina Tricot
Legginsit~ Gina Tricot
Kaulakoru~ Glitter
Rannekorusetti
Käsilaukku~ Kanuuna






Jasmin Guessous
***

lauantai 23. helmikuuta 2013

~Asukokonaisuus N° 6~


Kokonaisuus on mukava päällä, sillä paita on löysä ja ilmava sekä legginsit joustavat, joten kireät ja epämukavat vaatteet eivät todellakaan ole. Mukavuus onkin yksi tärkeimmistä asioista muodissa, ainakin suurilta osin.
Rannekorusetissä olevat oranssin väriset rannerenkaat antavat asusteeseen hieman väriä, sillä asu on muuten aika tumma, joten tuollaisilla pienillä yksityiskohdilla saa huomattavsti asuun vähän eloa.
Villapusero~ H&M
Legginsit~ Gina tricot
Laukku~ Kanuuna
Rannekorusetti~ H&M
Kello~ Yves Rocher
Korvakorut~ Glitter




Jasmin Guessous

***



perjantai 22. helmikuuta 2013

~Asukokonaisuus N° 5~


Tyylikäs ja naisellisen nätti vaatetus.
Sopii hyvin vaikka elokuvailtaan ystävien kanssa.

Pitkähihainen pitsipaita~ H&M
Farkut~ Cubus
Vyö~ Seppälä
Laukku~ Kanuuna (10e)
Laukku näyttää tältä sisältäpäin.
   
Korvakorut~ Kanuuna (2e)
Rannekorut~ Kanuuna (2e)


Jasmin Guessous
***

tiistai 19. helmikuuta 2013

~Asukokonaisuus N° 2~

 

Usein tykkään käyttää tätä asukokonaisuutta esim. koulussa, sillä se on mukava päällä, mutta kuitenkin samalla nätti ja hieman juhlava.
Eniten tykkään puseron timantti kauluksista, sillä se tekee puserosta mielenkiintoisemman.
Villapusero~ H&M (15e)
Farkut~ Cubus (20e)
Laukku~ Kanuuna (10e)
Korvakorut~ Glitter (12e)
 
Sormus~ Kanuuna (2e)




Jasmin Guessous
***

~Kirpputori -ehkäpä paras vaatekauppa~

 

Varmasti tiesitte, että kirpputoreilla käyminen kannattaa,sillä siellä on vaikka mitä! Eikä rahapussissakkaan tunnu missään.
Moni varmasti ajattelee, ettei kirpputoreilta kannata mitään ostaa, kun vaatteet ovat käytettyjä ja menneen ajan muotia ja kun on noloa ostaa vaatteita kirppikseltä, sillä pitää aina olla merkkivaattita, mutta ei se näin ole. Nimi tietysti hämää kun käytetään sanaa "kirppu", mutta se on vain joku kekseliäs ihminen keksinyt!
Kirppiksiltä varmasti löytyy vaatteita mitä ihmiset käyttävät nykyäänkin, ja jos on innokas tekemään vaatteita, niin kirppiksiltä voi ostaa erilaisia vaatteita sekä kankaita ja tehdä niistä itse jotakin uutta kuin menisi Eurokankaaseen ja ostaisi kalliin kankaan.

Itse olen siis usein käynyt kipputoreilla ja ostellut vaikka mitä. Juuri viime viikonloppuna olin Helsingissä Kaivarin kirppis KANUUNA:ssa ja se on ihan mieleton paikka, voisi sanoa, että se on shoppailija unelma, itse ainakin pidän. Mainostan Kanuunassa käymistä, sillä sieltä tosiaan löytää käyttö kelpoisia vaatteita kohtuus hintaan ja Kanuuna on kyllin iso paikka, että kirreltävää tosiaan löytyy. (www.kaivarinkanuuna.fi <-- siinä on sivusto kyseiseen kirppikseen)
Se oli kyllä ihana reissu ja täytyy pian päästä uudestaan. Tulikin viimekerralla ostettuakin ihan kohtuullisesti vaatteita jälleen ...





Seuraavan kerran kun sinulla on suunnitteilla lähteä shoppailemaan, niin kannattaa käydä kurkkaamassa lähin kirpputorisi, sillä jospa seltä löytyisikin jotain mistä pidät.
Saat sen jopa puolet halvemmalla kuin normaali hintaisesta kaupasta, rahaa siis säästyy ja sehän on tärkeä seikka!



Jasmin Guessous
***




maanantai 18. helmikuuta 2013

~Asukokonaisuus N° 1~

 

"Sä näytät ihan toimisto naiselta", pikkusiskoni sanoi minulle, kun puin nämä vaatteet ylleni ja tottahan se kyllä on, tuleehan tästä mieleen vähän toimisto virkailija tai sitten vain, joku nainen kuka haluaa näyttää naisellisen tyylikkäältä!

Bleiseri~ SOAKED in luxury (25e) - Kanuuna
Toppi~ H&M (9.95e)
Farkut+vyö~ Cubus (45e)
LV laukku~ Kanuuna (25e)

Sulkakorvakorut~ NGlitter (9.95e)
Kaulakoru~ Kanuuna (2e)

                                                                            

Jasmin Guessous
***