~Katsojat~

~Translate~

maanantai 25. maaliskuuta 2013

~Viikon asu~


Näin kesä teemaa jatkaen löytyi tällainen asu yhdistelmä.
Tekee oikein itseäkin mieli pukea shortsit jalkaan ja topin ylleen ja lähteä tuonne ulos heilumaan… mutta kun on talvi, joka vielä tuntuu kestävän ikuisuuden eikä koskaan tunnut väistyvän pois kesän tieltä. Odotan kovasti kevään tuloa, sillä se on minusta parasta mahdollista aikaa.
Siirrytäänpä sitten asiaan eli tämän viikon asuun, mikä minun tietojeni mukaan on edelleenkin Amerikan tienoilta. Asu onkin ihanan värikäs mitkä sopivatkin vielä todella hyvin yhdessä käytettyinä.
Näin ohimennen omistan itsekin samankaltaiset shortsit, mutta vain beigen väriset, mutta kyllä minulle kelpaisi myös nuo oranssit tuomaan väriä myös minunkin asuuni.
Itsehän en oikeastaan käytä kauheasti värejä vaatteissani vaikka oikeastaan rakastan juuri niitä, mutta kun kurkkaa vaatekaappiini, niin ei todellakaan kauhean värikkäältä näytä. Senpä takia tämän kevään ”must do” on käydä värikkäällä shoppailu reissulla tänä kesänä!
Kun on näin ”tiukat” ja korkeavyötäröiset shortsit, niin silloin sopii käyttää juuri löysää paitaa, sillä se tekee asusta rennon näköisen sekä näyttää ja tuntuu mukavalta päällä varsinkin näin kuumina kesä päivinä on kiva käyttää ”ilmavia” vaatteita.
Näyttävä koru kaulassa tekee ”perus” paidasta kiinnostavamman ja antaa asulle ns. enemmän asennetta.
Jalkaan vielä klassisen väriset korkokengät ovat täydellinen päätös tähän asuun, sillä muuten asusta saattaisi tulla ns. liian räväkkä, jos olisi valinnut esimerkiksi sinisen väriset kengät.
Näin on hyvä, näin on täydellinen!
Jasmin Guessous
***

torstai 21. maaliskuuta 2013

~Näin valitset sävyihisi sopivan huulipunan~


Kermanvaalea

careyNappipuna natsaa hiusten ja ihon väreihin. Hehkuvan oranssi huulipuna on hyvä valinta näyttelijä Carey Mulliganille.



Käytä: Lämpimän vaalealle iholle sointuvat parhaiten pehmeät ja murretut sävyt. Kokeile kullalla taitettuja nudevärejä, hempeää korallia, persikkaa ja kuparinpunaista oman ihonsävysi mukaan. Jos olet näyttävämpien värien ystävä, oranssiin vivahtava joulunpunainen on sinun valintasi.
Vältä: Jos punaat huulesi heleällä sävyllä, raikasta myös kasvojen ilmettä poskipunalla. Pelkkä maapuuteri tai rusehtava poskipuna ei tuo kasvoille hehkua.

Posliinipinta

Näyttelijä Alexis Bledel on viileä sinisilmä, jota pukevat pinkit huulet.
 
Käytä: Viileän vaalealle iholle varmoja värejä ovat heleät ja raikkaat pinkit, vadelmanpunaiset ja roosat. Myös kirkkaanpunainen huulipuna tulee upeasti esiin kalpean kuulasta ihoa vasten, kunhan iho on tasainen. Jos haluat satsata näyttäviin huuliin, jätä silmämeikki kevyeksi.
Vältä: Unohda kellertävät ja oranssinpunaiset sävyt, sillä ne näyttävät helposti tunkkaiselta. Myös liian sinertäviä tulee karttaa, koska ne korostavat ihon punaisuutta.

Lumikki

Fuksian värinen puna korostaa kauniisti laulaja Katy Perryn vaaleaa ihoa ja tummia hiuksia.
Käytä: Tummatukkaisen mutta vaaleaihoisen selkeät piirteet korostuvat parhaiten fuksian, viininpunaisen ja kanervan sävyillä. Tummien punien kanssa siisteimmän ja pysyvämmän lopputuloksen saat käyttämällä rajauskynää. Tarkista kuitenkin, että myös kynän sävy on viileä. Muuten huulipunan sävy voi muuttua ja taittua väärän sävyiseksi.
Vältä: Lämpimät kelta-, oranssi- ja ruskeapohjaiset värit sammuttavat helposti ihosi heleyden. Jos kasvoillasi on epäpuhtautta, varo myös liian vaaleita sävyjä.

Hunajainen hipiä

Näyttelijä Leighton Meesterin lämpimän väriseen ihoon istuu syvän sävyinen puna mainiosti.

Käytä: Ympäri vuoden päivettyneen näköinen iho kestää hyvin tummat ja kirkkaatkin sävyt. Suosi lohenpunaista, puolukkaa ja ruosteenpunaista. Sinä kuulut niihin onnellisiin, jotka voivat vetää huuliinsa räväkän sokkivärin ilman muuta meikkiä – ja se näyttää hyvältä.
Vältä: Kylmät, kuten pinkki- ja liilapohjaiset värit, tekevät ihosta samean. Huulten kunto paljastuu tumman punan alta näkyvämmin kuin vaalean, joten ota huulirasva tehokäyttöön.

 

Oletko viileä vai lämmin?

  • Viileäväritteisellä on yleensä vaalean kuulas iho ja siniset tai harmaat silmät. Lämminsävyisen hipiä on pehmeän kermainen, ja se myös ruskettuu helposti. Silmät ovat vihertävät tai ruskeat.
  • Jos et tiedä kumpaan joukkoon kuulut, kurkkaa käsivarsien sisäpuolelle. Jos verisuonet kuultavat sinertävinä, ihosi on viileäsävyinen. Lämpimän ihon suonet ovat vihertävämmät ja vähemmän näkyvillä.

  • Käytätkö mieluummin hopeisia vai kultaisia koruja? Hopea saa viileän ihon näyttämään kirkkaalta, kun taas kulta samentaa sitä helposti. Lämminsävyistä ihoa kulta hehkuttaa entisestään.
(MeNaiset)

    Jasmin Guessous



    ***

    tiistai 19. maaliskuuta 2013

    ~Muotitietoinen~


    Tämän kertainen muotitietoinen on…

    Tyra Lynne Banks
    Hän syntyi 4. joulukuuta vuonna 1973 Los Angelesissa, Kaliforniassa. Hän on yksi tunnetuin yhdysvaltalainen malli, televisiokasvo, talk show -juontaja, laulaja sekä näyttelijä. Tyra Banks on maailmalla myös tunnettu tummaihoinen malli ja neljänneksi eniten ansaitseva huippumalli. (53,5 miljoonaa dollaria.)
    Banks sai ensimmäisen mallisopimuksen Elite-mallitoimistolta kun hän oli 17-vuotias. Hänen lahjakkuutensa huomattiin pian ja hän pääsi catwalkeille Pariisiin, Lontooseen, Milanoon ja Tokioon, Versacen ja Dolce & Gabbanan mallina. Muita tunnettuja mallisopimuksia hän on allekirjoittanut mm.  Pepsin, CoverGirlin, Niken, Yves Saint Laurentin ja Tommy Hilfigerin kanssa ja poseerannut esimerkiksi Ellen, Cosmopolitanin ja Voguen kansissa. Hän voitti VH1:n tittelin eli ”Vuoden huippumalli” tittelin vuonna 1997. Banks muistetaan myös silikoni-implanttien vastustajana. Mistä minä olen myös täysin samaa mieltä ja täysin hänen puolellaankin.

    Tyra Banks tuottaa, tuomaroi ja juontaa Huippumalli haussa (America's Next Top Model) TV-sarjaa. Tämän kautta hän tuli tunnetuksi minulle ja seuraan edelleenkin tätä sarjaa aina kuin mahdollista.
    Hän on esiintynyt sivuosassa Michael JacksoninBlack or White” -musiikkivideolla ja George Michaelin musiikkivideolla ”Too Funky”.

    Banks on seurustellut monien miesten kanssa mm. John Singleton, sijoittaja Craig Davis on yksi heistä sekä koripalloilija Chris Webber ja laulaja Seal on nähty olleen Tyran kanssa.
    Banks lopetti uransa catwalkilla vuonna 2005, mutta ilmoitti vielä kuitenkin poseeraavansa lehtien kansikuvissa. Tavallaan harmittaa kun hän lopetti, sillä hän antoi aina catwalkeilla persoonansa näkyä, minkä takia hän erottui muista malleista positiivisella tavalla ja oli aina myöskin mukava katsella hänen menoaan ja mahtavaa kävelyään.

    Painonsa takia Tyra Banks on jakanut mielipiteitä, hän on rikkonut mm. Hollywoodin kauneusihanteita olemalla normaalipainoinen, eikä nollakokoa, niin kuin monet mallit tahtovat olla. Banks onkin kertonut rakastavansa omaa vartaloaan. Vuonna 2007 hän kuitenkin laihdutti n. 15 kiloa hänen painostaan nousseen kohun jälkeen.

    Banks on minun yksi suositumpia malleja. Arvostan häntä ja hänen mielipiteitään, sillä monissa hänen kommentoimissa asioissa olen ollut täysin samaa mieltä hänen kanssaan.
    Hän ei ole ns. tavallinen malli vaan todella positiivinen eikä ota malli maailmaa ns. pakkomielteisesti, sillä monilla on varmasti käsitys siitä, että mallit ovat todella laihoja, mutta juuri Tyra onkin muuttanut tämän käsityksen vääräksi. Hänhän on normaalipainoinen ja tuon kautta hän jakaakin parempaa kuvaa nuorisolle todellisesta mallimaailmasta, mikä on minusta ihana asia ja hyvin arvostettavaa sekä rohkea veto.
    Hän uskaltaa olla erilainen, hän uskaltaa olla oma itsensä ja siitä juuri pidän hänestä.
    Alla vielä ”muutama” kuva Tyra Banksista:

     
    Tämä kuva on otettu Tyran ollessa 17-vuotias ja tulloin hän aloitti virallisesti mallityönsä.
     
     
     
    Yksi lehtien kansikuvista missä Tyra Banks on ollut poseeraamassa.

     
    Tässä oli sitten tämänkertainen muotitietoinen. Kukakohan mahtaa olla seuraava, se jää nähtäväksi…




    Jasmin Guessous


    ***

    sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

    ~Timanttijaiset -täyttä juhlaa~


    Tänään olin mummin ja vaarin timanttijaisissa. Timanttijaisethan pidetään 60 vuoden liiton johdosta ja tuolloin kutsutaan koko suku ja tuttavat yhteen juhlistamaan tuota suurta hetkeä.
    Minut ja perheeni kutsuttiin mm. näihin juhliin ja ne alkoivat kello 14.00 ja päättyivät noin kello 17.00.  Mummi ja vaari asuvat pihassamme ei siis kirjaimellisesti pihassamme vaan heidän talonsa on samassa pihassa kuin meidänkin eli jaamme pihan keskenämme, (:D) joten pystyimme lähtemään kotoa noin viisi minuuttia ennen juhlien alkua.

    Kun sitten saavuimme paikanpäälle juhliin meitä odottivatkin vastassa ystävälliset hymyt ja lämpimät halaukset. Mummi ja vari olivat ottamassa vastaan vieraita ovella. Vieraita oli kutakuinkin kutsuttu noin 20 henkeä meidät mukaan lukien.

    Enne varsinaisten juhlien alkua vieraat pitivät puheita sekä antoivat tuomat lahjansa. Yksi hauskimmista puheista sekä lahjoista oli nuorten pitämä. He anoivat mummille ja vaarille lahjaksi hiiltä, sillä hiilihän on yksi aineksista mistä timanttia valmistetaan. He antoivatkin sitä suuren muuttolaatikollisen verran. Näin talvella siitä onkin hyötyä, jotta saa pidettyä talon lämpimänä kylminä iltoina. Lahja oli minusta niin mainio, hauska ja hyvin kekseliäskin!

    Kun meille sitten näytettiin istumapaikkamme ja kerrottiin päivän ohjelma, niin tuota pikaa pöytiimme alettiin tarjoilla alkuruokia. Alkuruokana oli erilaisia kylmiä kaloja (nam), sekä salaattia, perunaa ja ruisleipää. Se oli todella herkullista. Juomina tarjoiltiin vettä, kotikaljaa sekä maitoa. Itse kallistuin maidon puoleen sekä veden, sillä kotikalja ei ole oikein minun mieleeni.

    Pääruuan jälkeen oli alkuruuan aika. Alkuruokana oli herkullista lihaa sekä perunaa ja lisukkeena salaattia. Oli muuten vielä punaviinikastiketta sekä sienikastiketta lihan lisukkeena sekä salaatille oli myös omansa.
    Kun vatsat olivat täynnä näistä herkullisista ruuista, niin sitten oli pieni muotoisen ohjelman vuoro. Ohjelmassa oli pöytäkeskeinen tietovisa koskien mummia ja vaari. Voittaja pöytä pääsi ensimmäiseksi kakkupöytään ja kuulemma kakkua oli vielä ”vähän”, joten kannatti pelata hyvin.

    No kuinkas sitten kävikään… meidän pöytä sai kaiken kaikkiaan kolme pistettä, kun muut keräsivät itselleen jo kymmeniä eli hännillä oltiin. Mitäs tämä oikein kertookaan meistä… (:D)

    Kakkua kuitenkin saatiin ja vieläpä kinuskikakkua sekä tarjolla oli myös lusikkaleipiä sekä pienenpieniä kermaisia leivoksia. Todella hyvää oli ja kun itse vielä olenkin tällainen ”herkkupeppu”, niin vatsaani mahtui pari palaa kakkua sekä muutama hassu keksikin. Juomina tarjoiltiin edelleenkin samoja juomia sekä lasten mieleen myös limuakin eli minun.

    Loppuillasta juttelimme muiden vieraiden kanssa sekä kiertelimme taloa kunnes sitten alkoi tulla myöhä ja olikin korkea aika poistua toisten nurkilta omien kotiemme nurkkiin.
    Oli mukava ilta ja kivaa vaihtelua näin viikonloppuun!


    Alla on kuvia tuon päiväsen pukeutumisestani, kampauksestani sekä meikistäni:

    Vaatteet:
    Minulla oli siis päälläni nämä vaatteet:
    Mekko~ H&M
    Bolero~ H&M
    Mekkohan on kesämekko, mutta se käy yhtä hyvinkin myös kahvitteluun, pukee vain jonkun tunikan päällensä, niin se saa asun näyttämään paljon juhlallisemmalta.
    Pantterikuvio on minusta hauska ja pirtsakka senpä takia sen myös ostinkin.

    Otin kuvan myös ihan mekosta ilman boleroa ylläni. Tulloin mekko näyttää täysin erilaiselta ns. kesäiseltä ja rennolta eikä välttämättä niin juhlalliseltakaan.

    Meikki:

    Meikkini on minun ns. perusmeikkini, sillä meikkaan näin esim. kouluuni.
    Tälläinen meikki sopii hyvinkin juuri kyseisiin juhliin kuin kauhean räikeät meikit taas eivät välttämättä.
    Yksinkertainen meikki kokonaisuudessaan.
    Minulla on: Lorealin meikkivoidetta, Yves Rocherin puuteria, Yves Rocherin kulmakynä, kajaali, luomiväri sekä ripsiväri.
    Silmiini laitoin luomiväriä. Väreinä olivat ruskea, beige sekä musta, mutta laitoin väriä vähän ja hyvin haaleasti.
    Vedin myös kajaalilla itselleni pitkän viivan yli luomeistani.

    Kampaukseni:

    Kampaukseni oli klassinen nuttura takaraivossa.
    Tein kyseisen nutturan nutturavalkilla, mistä olenkin jo aikaisemmin kertonut blogissani.




    Jasmin

    perjantai 15. maaliskuuta 2013

    ~Viikon asu~



    Kesää odotellessamme!

    Olen jo kovasti odotellut kesää ja miettinyt tulevia kesävaatteitani varsinkin, jos täytyy ostella jotain uutta mm. bikinit, shortsit, t-patoja, mekkoja jne. tästä tulisi järjetön lista, jos alkaisin luetella kaikki haluamani vaatteet, mutta siinä ne olivat kuitenkin pääpiirteittäin.
    Tämän viikon asu onkin hyvin kesäinen ihan vaatteiden perusteella sekä kun katsoo kuvan maisemaa. (tässä sitä alkaa jo ihan haaveilla kesästä)

    Kuitenkin aivan ihanat vaatteet ja toivottavasti tulevat kesä vaatteeni. Niin kuin olen jo aikaisemmin kertonutkin, että rakastan kauluspaitasia paitoja ja juuri tämän kuvan paita on aivan täydellinen ja olisin ikionnellinen, jos joskus, joku päivä kävelisin tuolla kadulla tämä paita ylläni, aivan ihana kerta kaikkiaan!
    Sitten vielä upeat tummanvihreät shortsit tuovat asuun väriä ja eloa. Itse en oikeastaan omista yhtäkään vaatekappaletta, mikä olisi väriltään tummanvihreä, joten jos saisin hankittua nämä housut, niin tuolloin vaatekaapissani olisi edes yksi väri lisää, mutta kerrassaan ihana, kaunis, mutta kuitenkin hyvin yksinkertainen asu Amerikan suunnilta.




    Jasmin Guessous
    ***

    ~Asukokonaisuus N° 13~


    Pysytelläänpä edelleen musta-valko teemassa.

    Elikkä päälläni on jo tuttu silkkipaita sekä vähemmän tuttu raidallinen hame.
    Olen nostanut hameen vyötärölle asti tuomaan pituutta, mutta sen voi toki pitää myös alhaalla lantiolla eikä nostaa näin ylös, maku kysymys.

    Raidathan ovat tehneet paluun taas markkinoille, jos ei vielä näy, niin ainakin kevään mallistossa tulee näkemään raitoja, jos lupaukset pitävät paikkansa. Varsinkin cat walkeilla raidat ovat suuressa suosiossa nykyään.

    - Vaakatasossa olevat raidat kasvattavat leveyttä ja päinvastoin pituussuunnassa taas pituutta.
    Tämänkertainen asu on siis ilmiselvästi kesä käyttöön ja mukavakin varsinkin, jos on luvassa kuumia kesäpäiviä.

    Asu on kuitenkin hieno ja hieman juhlallinenkin, sillä silkkipaita saa aikaan sellaisen tunnelman, niin voihan tätä asua käyttää myös esim. juhlatilaisuudessa, kokouksessa ym. Halutessaan pistää päälleen vain jakun/bleiserin, jos ei paljain hihoin halua lähteä liikenteeseen.
    Sitten vielä laukku kainaloon (punainenkin laukku olisi tähän asuun aivan mahtava, sillä se toisi vähän väriä asuun ns. silmän kiintopiste) ja eikun menoksi!
    Paita~ H&M
    Hame~ Seppälä
    Korvakorut~ Glitter
    Rannekoruja






    Jasmin Guessous




    ***


    tiistai 12. maaliskuuta 2013

    ~Silmämeikki silmien värin mukaan~



    Siniset silmät


    Sukulaisvärit: Sininen, sinivihreä, indigo, turkoosi
    Vastavärit: Kupari, oranssi, terrakotta, pronssi

    Siniharmaat silmät


    Sukulaisvärit: Siniharmaa, harmaa, sininen
    Vastavärit: Kulta, aprikoosi, lohenpunainen
     

    Vihreät silmät


    Sukulaivärit: Metsänvihreä, sammal, ruoho, oliivi
    Vastavärit: Roosa, fuksia, purppura, kanerva

    Ruskeat silmät


    Sukulaisvärit: suklaanruskea, pronssi, harmaanruskea
    Vastavärit: Kanerva, luumu, roosa



    Kyseisiä värejä voi myös käyttää poski- ja huulipunien sävyinä.



    Jasmin Guessous

    ***

    ~Must have~


    Rakastan isoja näyttäviä koruja, niin kuin juuri tätä tässä.

    Juuri tällaisella korulla saa ihan yksinkertaisesta asuta aivan erinäköisen. Esimerkiksi kun pukee ylleen vaikka ihan perus harmaan villapuseron ja lisää siten vielä tämän näyttävän korun kaulalleen, niin voi sitä näkyä ja täydellisyyttä!

    Tai voihan tämän myös lisätä johonkin yksinkertaiseen mekkoon tuomaan lisää juhlavuutta ja eloa asuun.
    Näytin pikkusiskolleni tämän kuvan (hän on siis 6-vuotias) ja kysyin hänen mielipidettään tästä korusta, niin hän sanoi: ” Susta tulee prinsessa, jos sä käytät tota, sillä toi on prinsessojen koru, mutta ei se haittaa! ”, ihana. (:





    Jasmin Guessous

    ***

    maanantai 11. maaliskuuta 2013

    ~Now I try -My Moustache Nails~


    Ajattelin sitten itse kokeilla tehdä nuo "viiksi" kynnet, kun kerran oli aikaakin.

    Tein sitten nuo viikset vain vasemman käteni kynsiini, sillä en todellakaan osaa kirjoittaa enkä varsinkaan piirtää vasemmalla kädelläni, joten jätin oikean käteni suotta tyhjäksi, ilman viiksiä.
    Mutta tosiaan ne viikset eivät todellakaan olleet vaikea tehdä, todella helppoa ja niitä oli vielä kaiken lisäksi hauska tehdä!

    Itse en omista mustaa kynsilakkaa (täytyy kai ostaa), niin tein viikset sitten ruskealla värillä ja kyllä sekin minusta yhtä hyvin käy väriksi, sillä voihan ne tehdä vaikka vihreiksi, jos vain tykkää, ei sillä nyt niin väliä ole.(:

    No, niistä ei nyt välttämättä kai ihan tullut tuon ohjeen kuvan näköiset, mutta melkein, toivottavasti.


    Kuitenkin yksinkertaiset, mutta hauskat kynnet niistä loppujen lopuksi tulla tupsahti!




    Jasmin Guessous

    ***

    sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

    ~Moustache nails~




    Amerikassa, ainakin minun käsitykseni mukaan on meneillään ”viiksi villitys” tai on ainakin joskus ollut ja itse pidän myös viiksi aiheisista asioita mm. kynsistä, joten senpä takia julkaisin tänne kuvan missä neuvotaan tekemään kynsiisi yksinkertaiset ja hauskat viikset hyvin helpolla tavalla!~

    - Ennen kuin aloitat viiksien teon, niin lakkaa ensiksi kyntesi aluslakalla/läpinäkyvällä kynsilakalla.

    1. Aloita tekemällä pieni piste kynteesi, mutta älä kuitenkaan tee sitä keskelle vaan hiukan vasemmalle

    2. Tee sitten toinen samanlainen piste ensimmäisen pisteen viereen oikealle puolelle

    3. Laita kaksi hyvin pientä pistettä molempien kyntesi alareunoihin, sillä siten tiedät minne asti vedät viivan eikä se siten mene vinoon

    4. Vedä viiva juuri tekemääsi pisteeseen asti

    5. Sitten tee kyseisestä viivasta paksumpi tekemällä sen molemmille puolille viereen lisää ohuita viivoja

    6. Tee toiselle puolelle sama juttu


    -          Nyt sinulla sitten on upeat moustache kynnet niin kuin amerikkalaisittain!


    Jasmin Guessous

    ***

    lauantai 9. maaliskuuta 2013

    ~Asukokonaisuus N° 12~


    Asussa olevat housut ja paita ovat aika neutraaleja värejä eivätkä päällekäyviä, mutta yllään nahkatakki tuo asuun särmikkyyttä ns. rock tunnetta, potkua asuun ja mustahan onkin hyvin helppo väri yhdistää vaikka minkä muun värin kanssa, joten siinä mielessä musta on helppo väri valita vaikka minkä asun rinnalle tuomaan asuun asennetta.
    Kuitenkin, jos lisää asuunsa ns. liikaa mustaa väriä, niin asusta saattaa tulla hyvinkin synkkä ja ehkäpä vähän tylsä, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että on ihmisiä jotka pitävät erityisesti mustasta.
    Housut~ Cubus (20e)
    Takki~ Kanuuna (5e)
    Paita~ H&M
    Korvakorut~ Glitter




    Jasmin Guessous

    ***

    perjantai 8. maaliskuuta 2013

    ~Viikon asu~


    Nätti, naisellinen ja juhlava asu.
    Yllä oleva bleiseri tuo asuun väriä, muuten se olisikin "yksivärinen."




    Jasmin Guessous

    ***

    ~Lovely hairstyles~

     
    Tämä on sellainen kampaus, minkä teen aina kun minulla on "bad hear day" tai kun saavun kotiin esim. koulusta, niin kietaisen hiukseni aina tällaiselle pallukalle tai oikeastaan nutturalle, jos tarkkoja ollaan, mutta aina kun itse sen teen, niin siitä tulee oikeastaan "pehko".
     
    Unelmieni hiukset!
    Tämä on juuri tämän hetkinen tavoitteeni. Yritän tai oikeastaan aion kasvattaa hiukseni näin pitkiksi, sillä ne ovat aivan ihanat pitkinä.
    Tällä hetkellä minulla on vähän alle puoliselkään ylettyvät hiukset eli vielä on matkaa tavoitteeseeni, mutta en aio luovuttaa!
     
    Tämähän on ihan arkinen nopeasti tehtävissä ponihäntä, mutta ihan yksinkertaisella rusetilla kampauksesta  saa ihan erinäköisen.
     
    Todella nätti kampaus, varsinkin kun hiukset on kiharrettu kauniisti ja vielä rusettilla etu hiukset on laitettu kiinni taakse, ihana!


     
    Tämä on minusta todella söpö kampaus! (varmaankin pinkki rusetti saa sen aikaan  :-D)
    Olen oikeastaan jo aikaisemmissa blogikirjoituksissani julkaissut kuvan juuri tästä kampauksesta, "nutturakampaus, jonka takaosassa on letti" on tämän kampauksen oikea nimi.




    Jasmin Guessous

    ***
    

    tiistai 5. maaliskuuta 2013

    ~Loihdi itsellesi upea nuttura~


    Nutturakampaus, jonka takaosassa 
    on ranskalainen letti
      




    Vaihe 1

    Kumarru eteen ja kampaa hiuksesi alaspäin. Aloita letittäminen niskasta ja lopeta letti päälaelle.

    Vaihe 2

    Kun olet letittänyt hiukset takaa siihen kohtaan, johon haluat tehdä nutturan, laita hiuksesi poninhännälle hiuslenkillä. Seuraavaksi vedä poninhäntä nutturavalkin läpi. Tarkemmat ohjeet nutturan tekemisestä seuraavassa tekstissä.



     







                                               


    Perusnuttura
      


    Vaihe 1

    Laita hiukset poninhännälle siihen kohtaan, johon aiot tehdä nutturan. Vedä seuraavaksi hiusten latvat valkin läpi.



    Vaihe 2

    Levitä hiukset tasaisesti valkin ympärille niin, että valkki peittyy kokonaan.






    Vaihe 3
    Vedä hiuslenkki nutturan ympärille niin, että hiukset pysyvät paikoillaan ja asettuvat tasaisesti valkin ympärille. Pyöräytä hiusten latvat nutturan tyven ympärille. Jos sinulla on todella pitkät hiukset, voit esimerkiksi tehdä letin hiusten latvoista, ja pyöräyttää letin vielä nutturan ympärille.







    Vaihe 4

    Kiinnitä kampaus hiuspinneillä.
























    Kuva nutturavalkeista.
    On mustia, vaaleita, sekä ruskeita valkkeja, joten jokainen löytää varmasti sen sopivan värisen valkin hiusksillleen.
     Itselläni on kyseinen valkki ja se on oikeastaan tummanruskea, sitä vain ei ole kuvassa, mutta kuitenkin, niin olen tehnyt valkin avulla monet kerrat itselleni nutturan.
    Sillä saa hyvin siistin ja nätin nutturan ja helposti, sillä sen teko ei todellakaan ole vaikeaa ja sen tekee myöskin nopeasti, alle 5 minuutissa.
    Kokonaisuudessaan siisti ja helppo kampaus.







     (Glitter)
    Jasmin Guessous
    ***