Syntymäpäiväni kolkuttavat jo ovella ja 17 vuotta häämöttää
jo kellossa!
”17v sä täytät,
aika ruikulta vielä näytät,
älä huoli kun tulee täyteen 30v,
niin persekin levenee.
Ei lähde läski vyötäröltä,
eikä jaksa enää juosta pitkin yötä.
Paljon onnea!”
Olen pitänyt jo syntymäpäiväjuhlia enoni perheen kanssa ja sain mm. Satiniquen tuotteita lahjaksi. En olekaan koskaan ennen omistanut tai edes käyttänyt kyseisiä tuotteita. Enoni avovaimo sanoi tuotteiden olevan todella hyviä ja tulen varmasti itsekin pitämään niistä. En ole vielä toistaiseksi päässyt niitä kokeilemaan, enkä tiedä raaskinko edes, mutta olen kuitenkin haistellut tuotteita ja, ah, tuota todella ihanaa kukkaista tuoksua mikä niistä kumpuaa!
Sain Santiniquen -Syväpuhdistava korvaava hiusnaamio/Tuuheuttava muotovaahto/Shampoo sekä Body Seriesin -Roll-on deodoranttia.
Onkos muuten sinulle Satinique tuotteet tuttuja, mitä niistä olet käyttänyt/käytät?
Aivan, pian on lapsuus takana ja aikuisuus edessä,
jolloin saa paljon enemmän etuoikeuksia. Näitä ovat (mitä minulle tulee nyt
mieleen) ainakin ajokortti sekä oma auto, äänioikeus sekä voin muuttaa pois vanhempieni
nurkilta omaan pikku mökkiinsä. Suunnitelmissanihan on muuttaa lukion jälkeen
eli vuonna 2016 ellei aikaisemminkin Helsinkiin omaan pikku yksiööni tai
kaksioon. Oma pienen pieni Pomeranian koira olisi todella ihana, sellainen
valkoisen tai vaaleanruskean värinen karvapallo nukkumassa sängyssäni tyynyni
vieressä. Toivottavasti tämä käy toteen!
Ehkäpä yksiä huonoja asioita kahdeksantoista vuotta
täyttäneenä ovat ne, että lippujen hinta nousee iän noustessa eli kun esim. tulen
junalla Helsinkiin (niin kuin usein tulenkin), niin tulen joutumaan maksamaan
paljon enemmän kuin aiemmin joutuisin, mutta onneksi halussani on opiskelija
kortti minkä avulla saan alennusta lipusta sekä monista muistakin asioista.
Toinen asia on itsenäisyys. Minun odotetaan
itsenäistyvän ja pärjäävän yksin maailmalla kun sitten olen täysi-ikäinen.
Jossain määrin tämä on jännittävä ja mukava juttu, kun ei ole enää ketään kuka
olisi vahtaamassa tekemisiäni. Itsenäistyminen on kuitenkin on suuri askel kun
äiti on ollut aine se kuka on hoitanut asioitani ja ollut minun tukenani
ainakin minun elämässäni. Tämä harppaus on kuitenkin otettava ja sitä varten
voi kuitenkin itse valmistautua hyvissä ajoin, jottei asia hyppää tyhjästä!
On kuulemma olemassa sellainen väite kun täyttää 17 vuotta, niin silloin nainen on kauneimmillaan. En tiedä uskoako tähän, mutta tietysti kiva juttuhan se olisi, jos näin on!
Jei, nyt on juhlat päässeet käyntiin! Nyt vain odotellaan kakkua.
Mehän pidimme siskoni Leilan ja minun syntymäpäiviä yhtä aikaa, sillä emme päässeet enon luokse käymään kun Leilalla olisi ollut oikeat syntymäpäivät, joten päätimme pitää ne sitten yhdessä minun kanssani.
Kakku oli herkullinen! Rakastan yli kaiken suklaata, joten tämä oli napakymppi veto juhliimme!
Sweet seventeen!
Siskoni täytti 12 vuotta!
Päivän ohjelma oli Leilan huikean hasuka tanssiesitys uuden lookkinssa kanssa!
Päivän päätyttyä rojahdin sängylleni, sillä olin hyvässä mielessä uupunut päivän juhlista.
Oli huikeat syntymäpäivät ja kiitos siitä kuuluu enolleni ja hänen perheelleen!♥
Thank you!
Jasmin
Ihanaa lukea sun kirjotuksia, kun jaksat päivästä toiseen jakaa mielipiteitä muodista. Aion jatkaa blogisi tarkkailemista ja toivottavasti poikkeat meidänkin blogissa :) osoitteen varmaan tiedätkin jo.
VastaaPoistaOi tosi kiva kuulla! Saat oikein hyvmyn huulilleni!(:
VastaaPoistaKiitos paljon ja kiva jos tykkäät!
Käyn kurkkailee mielelläni blogianne:)
*hymyn
PoistaKiitos :)
VastaaPoistaHi Jasmin!
VastaaPoistaGreat Article! The pics were great too, especially the one with Leila doing her dance move ;)
Keep up the good work and see you soon!
Uncle S.
Thank you very much! Yeah, she had a lot of fun, I had too! It was a nice day, thank you!(:
Poista