Vihdin ja viimein sain ostettua itselleni kauan haluamani trenssin. Kauna kyllä kesti, sillä säästäminen ei ole todellakaan helppoa. Ainakaan minulle. Loppujen lopuksi sain säästettyä rahat kasaan ja pääsin shoppailemaan!
Ennen trenssin ostoa katselin netin avulla minkä laisia takkeja eri vaatekaupat myyvät, jotta olisin tietoinen siitä missä edes myydään trenssejä ja minun ei siten tarvitse kiertää koko ostoskeskusta ympäri yhden trenssin takia vaan voin tehdä sen etukäteen helposti netissä (jälleen kerran voimme kiittää internetin ihmeellistä maailmaa :D). Näin säästyy myös paljon aikaa.
Katselin monien vaatekauppojen nettisivuja. Löytyi monia trenssejä, mutta jokaisessa niissä oli jotain vikaa. Ne olivat joko väärän värisiä, mallisia tai hintaisia. Olen todella nirso ja vaativa vaatteidenkin suhteen, sillä en halua tuhlata rahojani vaateeseen, jos en ole täysin tyytyväinen siihen.
Eksyin KappAhl:in sivuille ja löysin ihastuttavan trenssin. Juuri sellainen mistä minä pidin ja minkä voisin itseni päällä kuvitella! Malli oli hyvä, väri oli hyvä ja hintakin kohtuullinen. Se oli juuri se trenssi jonka minä aioin ostaa.
No, kun minulla oli sitten kyseiset rahat kasassa, niin menin heti seuraavana päivänä Hämeenlinnan keskustaan, sillä se on meitä lähin oleva ostoskeskus, missä on valinnanvaraa kauppojen suhteen. Onhan toki myös Tiiriökin meitä lähellä, mutta siellä ei ole kauheasti vaatekauppoja tai ainakaan sellaisia missä minä tykkään käydä kuten H&M.
Perille päästyäni kävelin suoraan KappAhl:iin ja etsin haluamani takin käsiini. Eipä kauankaan kun löysin kyseisen trenssin minkä olin nähnyt netissä. Huomasin henkarissa olevan vain enää kolme kappaletta näitä trenssejä ja rukoilin, että siellä vielä roikkuisi minun kokoani oleva takki, sillä se olisi suuri pettymys jos ei. No, katselin sitten takin kokoja… ensimmäinen takki L liian iso, toinen takki M sekin liian iso (M kokoiset vaatteet käyvät minulle joskus, sillä minulla on pitkät kädet ja M koossa on yleensä juuri sopivan mittaiset hihat, jos muut koot ovat liian lyhyitä hihoista) kolmas takki S täydellistä! Se oli juuri oikea koko ja vielä viimeinen koko myymälässä.
Kokeilin takkia vielä päälleni peilin edessä ennen kuin ostaisin sen, siltä varalta jos se olisi liian pieni. Laitoin vielä trenssin vyön kiinni ja vola. Se istui täydellisesti! Ihailin vielä hetken peilistä heijastuvaa takkia, ah vihdoin omistan oman trenssin! Riisuin takin päältäni ja kävelin kassojen luo. Maksoin takkini käteisellä sekä luottokortilla. Annoin myyjälle euron käteistä ja sanoin maksavani loput kortilla, sillä minulla oli juuri ja juuri takin hinnan verran rahaa. Vähän säälittävää kuitenkin maksaa vain euro ja loput sitten kortilta, mutta ei voi mitään (:D) Takki maksoi sen 59.95 euroa eli ei mikään kauhea hinta trenssistä.
Lähdin myymälästä hymy huulillani. Olin niin iloinen ja jopa suunnittelin laittavani takin seuraavana päivänä kouluun sekä mietin mitä pukisin trenssin kanssa päälle mm. minkä laisen huivin laittaisin, sillä ulkona on kuitenkin vielä aika kylmä kulkea ilman huivia. Mietiskelin myös minkä laisen laukun sekä kengät laittaisin.
Kokonaisuudessaan aivan ihana takki ja olen todella tyytyväinen trenssistä. Aion käyttää sitä niin kaunan kuin on mahdollista, kevät, kesät, syksyt ja talvet (no ehkei sentään :D)
Kauan olen vain haaveillut tästä takista, mutta vihdoin se on totta!
Minulla tosiaan on jo pitkään haluamani trenssi, ihanaa!
Tässä on vielä muutamia kuvia trenssistäni.
Tämän trenssin saa laitettua kiinni kahdella eri tavalla, mikä on minusta tosi hauska idea sillä sitä voi sitten pitää eri päivinä erillailla ja se myös näyttääkin ihan erillaiselta!
Itse pidän pitää sitä tällä tavalla laitettuna kuin kiinni asti napitettuna
Näin lopuksi vielä sitten oma pärstäni uuden takkini kanssa.
Jasmin Guessous
***
tosi kiva blogi sulla! toi takki on tosi siisti :) käy chekkaamassa munki blogi!
VastaaPoistahttp://pauliinawilhelmiina.blogspot.fi/
Kiitos paljon tosi kiva kuulla!
PoistaKäyn toki kurkkaamassa miltä blogisi näyttää!(: