~Katsojat~

~Translate~

torstai 21. helmikuuta 2013

~Viisi meikkimyyttiä ja totuus niistä~


~1. Meikki täytyy pohjustaa erityisellä pohjustusvoiteella~
Meikin pohjus tusvoiteilla, primereilla, on puolensa, mutta niiden käyttö onnistuneen lopputuloksen saamiseksi ei ole mitenkään välttämätöntä. Meikkivoide voi levittyä primerin päälle nopeammin ja sulavammin ja hyvä silmämeikinpohjustusvoide saattaa lisätä luomivärin kestoa. Mutta jos et itse huomaa juuri eroa, skippaa tämä tuote.
~2. Meikkivoide tulee levittää siveltimellä~
Sama homma hoituu sormilla.
Sormien lämpö saa meikkivoiteen notkistumaan ja "sulamaan" paremmin ihoon. Sitä paitsi kun levität meikkivoiteen sormilla, sinulla on yksi sivellin vähemmän pestäväksi.
~3. Meikkipohjan tulisi peittää koko kasvot~
Meikkipohjan ei tarvitse olla tasainen. Yleensä eniten peittoa tarvitsevat nenänpielet ja muu kasvojen keskiosa, joten aloita meikkivoiteen levittäminen niistä. Anna pohjan ohentua kohti kaulaa ja hiusrajaa, niin et meikkaa itsellesi vahingossa "naamaria".
~4. Puuteri on kiellettyjen listalla~
Raikas ja kuultava nudemeikki on pitänyt pintansa jo vuosia. Puuteri ei kuitenkaan välttämättä tee kokonaisuudesta tunkkaista. Sipaise puuteria kevyesti siveltimellä niihin kohtiin, jotka alkavat helposti kiiltää, kuten nenään, otsaan ja poskiin. Vältä tuhteja puuterikerroksia juonteiden päällä, sillä se vain korostaa niitä. Puuteri voi korostaa ikävästi myös isoja ihohuokosia, joten annostele varovasti.
~5. Peitevoiteen tulee olla vaalea~
Tummille silmänalusille on kehitetty myös persikkaan ja jopa pinkkiin taittavia sävyjä, jotka tasapainottavat tummuutta ja kirkastavat ihon sävyä. Tärkeintä on, että lopputulos on luonnollinen - ethän halua näyttää valkoisine silmänympärysihoinesi pesukarhulta.
(By: TheVoice)



Jasmin Guessous
***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

~ Kerro ihmeessä mielipiteesi postauksestani
~ Kysy rohkeasti, jos tulee jotain kysyttävää
~ KIITOS kaikista kommenteista! Niitä on aina mukava lueskella ja samoin vastailla!(: